Kirjahylly ja feng shui

Puoli päivää kestäneen valokuvaussession jälkeen tuntui siltä, että oli pakko päästä ulos. Ulkoilutin siis itseäni kirjakauppaan, kun sattui hetkellisesti siltä tuntumaan. Mukaan tarttui Richard Masonin Muistojen huoneet sekä Donille kaksi Varesta. Sokoksella silmiini osui vihdoin ja viimein Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddha, jota olen passiivisesti vuosikaudet etsiskellyt. Saa nähdä, onko aika kullannut muistot vai vieläkö Buddha kolahtaa samalla tavalla kuin se teki lukioaikana.

Kirjojen ostelu on valitettavasti suuri intohimoni. Valitettavasti siksi, että kirjojen säilyttäminen vaatii tilaa. Eikä siinäkään mitään, mutta kaksi jatkopaloilla korotettua Ikean Billy-kirjahyllyä alkavat olla täynnä. Yksi hylly mahtuisi vielä olohuoneeseeni, mutta juuri tällä hetkellä sekin tuntuu olevan vähän liian suuri investointi.

Jo jonkin aikaa olen lisäksi ollut ahdistunut kirjahyllyssä vallitsevasta sekasorrosta. Kirjojen päälle kun on kertynyt kaikenlaista roinaa: lisää kirjoja, tietokoneen näppäimistö, joululahjapapereita, taidehistorian kurssin luentomonisteet, piirustuslehtiöitä... Joitain Donin kirjoja on majoittautunut myös hyllyyni ja vaikka erittäin hupsulla tavalla tuntuu merkittävältä ja intiimiltä, että kirjamme ovat samassa hyllyssä, minua häiritsee ettei niillä ole omaa virallista paikkaa.

Olen alkanut tulla siihen tulokseen, että asuntoni, elämäni ja sisäisen harmoniani feng shui kärsii kaikkein eniten juuri kirjahyllyssä vallitsevasta kaaoksesta.

Kommentit

  1. mie oon niin samaa mieltä tuosta kirjahyllyn kaaoksen vaikutuksesta sisäiseen harmoniaan. Lisäksi harmoniaa heiluttaa vielä lastulevyt. helposti.

    VastaaPoista
  2. Kylläh. Pahinta lienisi ruma kirjahylly, jossa on sotku. Hyi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit