Mutta kummalla oli isompi tokka?

Tämä päivä meni keskussairaalalla hengaillessa. Ja on muuten aika paljon siistimpää käydä sairaalassa, jossa mm. tupakointikieltolaput kirjoitetaan ruotsin sijasta saameksi. Tosin ihan yhtä vähän minä niistä silti ymmärrän.

Uskon myös saaneeni ensikosketuksen paikalliseen asujaimistoon ns. poroisäntien muodossa. Kaksi setää (mahdollisesti isä ja poika), jotka näyttivät juuri siltä miltä poroisännät lappidokumenteissa näyttävät, tuli muutamaan kertaan vastaan harhaillessani osastolta toiselle ja yrittäessäni olla päätymättä vahingossa patologian osastolle taikka sterilisoitavaksi. Kumpikin toljotti minua silmät suurina jostain neljäkymmentä senttiä alempaa. En sitten vissiin ihan täälläkään sulaudu pituuteni puolesta asujaimistoon.

Päivän jännittävin tulos oli se (minkä olen vasta, öh, viisitoista vuotta tiennyt), että olen allerginen kissoille. Lisäksi minut on nyt virallisesti mitattu 186 sentin pituiseksi. Huoh. Epäillyn astman osalta saamme jännittää tuomiota ylihuomiseen.

Kommentit

  1. Jotenkin mä luulen, että sitä saamea ymmärtää silti luonnostaan paremmin ku sitä ruotsia. ;)

    VastaaPoista
  2. Voipi kyllä pitää paikkansa tuo. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit