Värityskirjan äärellä

Eksyin tänään kirjakauppaan etsimään jotain ihan muuta, mutta miltei ulko-ovella minut kampitti tämä värityskirja. Tai en ole varma oliko tämä se, joka ensimmäisenä kiinnitti huomioni, sillä värityskirjoja oli useampia, mutta tähän lopulta päädyin.

Viime aikoina on tuo taiteen tekeminen jäänyt jostain syystä vähemmälle, mutta ajattelin, että ehkä värittäminen voisi onnistua. Siinä kun ei pahemmin tarvitse ajatella ja jos se meditaatiostakin käy, niin mikäs siinä. Ehdin jo hiukan aloittaakin ja pienen nostalgian puuskan värittely ainakin sai aikaan. Noilla puuväreillä on nimittäin osalla ikää liki kolmekymmentä vuotta, eli olen piirrellyt niillä jo ala-asteella. Moneen vuoteen en ole kyniin koskenutkaan, säilönyt niitä vain vanhassa pikkuleipäpurkissa ja siirrellyt paikasta toiseen. Hassua, kuinka silti voin muistaa mikä kynä tekee parempaa jälkeä kuin toiset ja mistä ei väriä tahdo irrota ollenkaan.

Jossain hyvin lähellä muistin pintaa on sekin, mitä niillä on piirretty.
Ihan en siihen kuitenkaan pääse käsiksi.